Helsinkiin on tullut kiitettävästi uusia brunssitulokkaita viime aikoina. Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmassa, eli aivan ytimessä kevään aikana avannut Kiila Food & Bar on ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan parhaasta päästä.
Sunnuntaina tarjoiltava buffet-brunssi maksoi 19,90 € sisältäen omat pöytänsä alku-, pää- ja jälkiruualle. 3,50 euron lisähintaan olisi saanut aamiaisdrinkki-Mimosan. Ei paha!
Alkuruokapöydästä löytyi mm. hyvä setti salaatteja (pestopasta-, katkarapuskagen-, viher- ja ceasar-), lämpimiä cocktailpiirakoita suolaisen munavoin kera, suolaista piirakkaa ja pehmeitä croissantteja. Maut olivat erinomaiset, mutta miinusta siitä, mihin moni muukin brunssipaikka sortuu – missään ei ollut tarkkaan esillä ruuan tarkkaan koostumusta. Ei-lihansyöjänä pähkäilin piiraan sisältöä ja lopulta jätin sen ottamatta.
Lämpimän ruuan osuus oli valitettavan vaisu ja jälleen näin ei-lihansyöjänä, itse en saanut muuta syötävää kuin uusia perunoita ja mautonta munakokkelia. Brunssikaverini mukaan BBQ-kana oli kuitenkin hyvää ja paistettu häränrintakin ok. Pekoniakin olisi ollut lihanhimoisille.
Jälkiruoka-anti sen sijaan oli yksi parhaista, mihin Helsingin brunsseilla olen törmännyt. Suklaakakku oli mudcake-tyylisen mehevää ja sen rinnalla tarjoiltu vadelmahillo maistui tuoreilta vadelmilta – ei todellakaan miltään esanssivalmishillolta. Pyöreä munkki oli suussasulavan pehmeä, kuin kotiuunista ja iso levy brie-juustoa hillon ja croissantin kera nyt on aina kestosuosikkini. Makean tarjoilun kruunasi yksi erikoisimmista asioista, joihin olen brunssilla törmännyt: suklaa- ja kinuskikastikeputoukset, joihin sai dipata ananaspaloja ja vaahtokarkkeja. Mistä tuollaisia saa ostaa, haluan miniversion kotiin!
Kiilassa tuntui olevan mukavasti tilaa eli ilmeisesti brunssikansa ei ole aivan täysin tänne vielä löytänyt, mutta ottaen sijainti ja brunssin maukkaus huomioon, voinee menestystä povata lähitulevaisuuteen. Erittäin positiivinen lisä brunssitulokkaisiin, joka todisti, että yksi hyvin persoonallinen elementti ja ruuan makuun panostaminen saa brunssin todella jäämään mieleen.
Pisteet / ruoka: 9- (ilman huonoa pääruokaa olisi korkeampikin)
Pisteet / tunnelma: 8 + (sisustus ei hirveästi jäänyt mieleen, mutta maisema kohdillaan)
Positiivista: Suussasulavat jälkiruuat, pelkästään niiden takia tänne kannattaa mennä
Noottia: Kasvisruokailijoita ei millään lailla huomioitu pääruuassa
Erikoista: Suklaa- ja kinuskikastikeputoukset!
Päivän puheenaiheet: Kuulumiset kevään reissujen jälkeen
- Flora
p.s. Kamerasta loppui akku ensimmäisen kuvan jälkeen, joten pahoittelut kännykällä napsittujen kuvien laadusta.

Pingback: Helsingin parhaat terassibrunssit | Brunssipartio
Pingback: Tasapaksuhko Café Lasipalatsi | Brunssipartio