Muoti kohtasi brunssin Klaus K:n Ilmattaressa

Saimme muutama viikko sitten kutsun Klaus K:n Ilmatar-ravintolan muotibrunssille. Vaikka kutsubrunsseilla yritämme aina kiinnittää erityistä huomiota mahdollisimman puolueettomaan arvioon, tämä brunssi todella ansaitsee kehuraporttinsa.

Ensinnäkin pointsit Klaus K:lle teemabrunssisarjasta, jonka yhteydessä esitellään muotia. Brunssisarja alkoi reilu vuosi sitten ja yhteistyökumppaneina on ollut lähinnä suomalaisia suunnittelijoita, joiden kanssa brunssin teema ja ohjelma räätälöidään aina erikseen.

Tällä kertaa konseptia oli laajennettu Sandiin, jonka tuleva mallisto oli esitteillä Ilmattaressa sekä vaatehenkareille että tv-ruuduilla. Lisäksi pöydällä odotti alennuskuponki Sandin liikkeisiin. Muotiteema oli tuotu esiin mukavan hillitysti, jos olisi halunnut keskittyä vain ruokaan, se oli täysin mahdollista.

Muotibrunssin tunnelmaa voisi kuvailla ”fancyksi”.

Tältä keväältä muotibrunssien sarja on valitettavasti loppu, mutta jatkoa seuraa syksyllä ja tavallinen brunssi jatkuu Ilmattaressa 35 euron hintaan. Muotibrunsseille ovat kaikki tervetulleita, vaikka Sandin tilaisuudessa olikin paljon myös yhteistyökumppaneita jakkupuvuissaan. Se teki tunnelmasta alussa hieman jäykähkön ja Converseissa sisään lampsinut partiomme ei tuntenut aluksi kuuluvansa joukkoon. Tunnelma kuitenkin rentoutui mukavasti brunssin aikana.

Olemme käyneet testaamassa aiemmin sekä Ilmattaren vappubrunssin että Suomi-aamiaisen. Ruuan suhteen Klaus K jatkaa vahvalla tasollaan: alkupalapöydän, pöytiin tarjoillun pääruuan ja jälkiruokapöydän antimista on vaikea löytää mitään moitteen sijaa.

Alkupaloista parhaiten jäi mieleen mehevä graavi lohi ja kirpeä keitto.

Vaikka alkupalapöytä oli erittäin maukas ja jokainen maku ja yksityiskohta tarkkaan mietitty, pääruoka oli poikkeuksellisesti brunssin parhaimmistoa. Ainakin Elovenan risoton ja Floran (eli itseni) siian osalta.

Kerrankin pääruoka ei ollut turhake alkupala- ja jälkiruokaherkkujen välissä!

Sen sijaan Reissumiehen pääruuaksi tilaama ankka oli valitettavan kuivakkaa.

Ankalle brunssin ainoat miinukset.

Buffet-ruuista parhaiten jäi mieleen sitruunaisen kirpeä keitto, itse tehdyltä maistuvat mehut, siemeniä ja hedelmiä sisältänyt leipä sekä graavi lohi, jota parempaa ei voi olla. Perinteisempää aamiaisosastoa edusti jogurtti, jonka joukkoon saattoi laittaa jopa siitepölyä sisältävää mysliseosta.

Jugurtin lisukeissa riitti valikoimaa marjoista erilaisiin pähkinöihin ja mysleihin.

Jälkiruokapöytään kuului juustoja, suklaakakkua ja marjaisaa kakkua, pannacottaa sekä ehdottomasti jälkiruuan paras osuus: marjainen suklaakonvehdin tyylinen pala sekä toinen suklainen, jonka päällä oli suklaatrendejä noudattaen.

Suklaisen konvehdin päälle oli ripoteltu suolaa.

Kolmen Klaus K -kokemuksen jälkeen täytyy sanoa, että brunssi on ehdottomasti Helsingin luksubrunssien kärkipäätä. Ilmattaren brunssille kannattaa piipahtaa, jos kukkaronnyörit vain antavat periksi.

klauskhotel.com

Pisteet / ruoka: 9 1/2

Pisteet / tunnelma: 9-

Parasta: Ruuan kekseliäät maut ja viimeisen päälle hiotut yksityiskohdat, esim. suola + suklaa

Noottia: Kuiva ankka, pääruokia saatiin odottaa kauan

Erikoista: En uskaltanut ottaa siitepölyä jugurttiin, koska olen sille allerginen

Päivän puheenaiheet: Muoti (yllättäen), samppanjamarkkinat, kevät!

-Flora

Leave a Comment

Filed under Luksusbrunssit

Helsingin vappubrunssit 2013

Klaus K:n vappubrunssi vuosimallia 2012.

Meille vappu on sekä kevään että brunssien juhla! Tänäkin vappuna useat Helsingin ravintolat tarjoavat joko vappubrunssia tai -lounasta.  Jos haluat saada vielä pöytävarauksen, ole nopea! Munkkeja, simaa ja muita vappuherkkuja tarjoavat muun muassa nämä paikat.

Kaivohuoneen Wappubrunssi

Kaivohuoneen legendaarisen Wappubrunssin kattaukset 11–13.30 & 14.30 -17. Kalapainotteisella brunssilla on tarjolla mm. savulohimoussea, wasabi-silakoita, limegraavattua lohta ja makeina herkkuina raparperi-mansikka ”tiramisua” ja macaroneja. Kaivolla voi jatkaa iltaan asti, koska brunssille osallistuvat asiakkaat saavat jäädä veloituksetta juhlimaan aamuun asti.

http://www.kaivohuone.fi

Fazerin vappubrunssi

Kattaukset klo 10.00–16.00. Vappubrunssin hinta on 32,00/hlö ja kuohuviinillä 39,00/hlö. Tänne ei oteta pöytävarauksia, nopeat syövät hitaat. Pöytään kannetaan mm. sillikaviaaria, Sörkän nakkeja ja Fazerin herkkumunkkeja.

http://www.fazer.fi/fazerkahvilat

Ravintola Sunn

Sunnin perusbrunssi näyttää tältä.

Ravintola Sunnissa on vappupäivänä kaksi kattausta kello 12.00–14.30 sekä 15.00–17.30. Brunssin hinta on 49 €, alle 4-vuotiaat lapset veloituksetta.

Täällä tarjolla mm. miniryynäreitä, korvasieniquich-piirasta, spelttikreppejä ja Rocky Road -suklaakakkua.

http://www.ravintolasunn.fi/ajankohtaista

Korjaamon vappubrunssi (TÄYNNÄ)

Perinteisellä vappubrunssilla on tarjolla mm. tippaleipiä, perunasalaattia ja simaa.

Kattaukset 10.30–12.30 ja 13.00–15.00. Brunssi maksaa 27 € aikuisilta, lapset -50 % hinnasta (alle 3-vuotiaat 1€/ikävuosi).

http://www.korjaamo.fi/fi/event/korjaamon-vappubrunssi

Brasserie Le Havre

Vappupäivän kattaukset Le Havressa klo 12:30 ja klo 15:00. 49,50 € maksavalla brunssilla on tarjolla mm. parlamenttisilakkaa, varhaisperunoita, parsasalaattia ja vappukakkua. Brunssin pääruoaksi voi valita paistettua taimenta, paahdettua marmorihärkää tai kasvispaistosta.

http://www.hotelliseurahuone.fi/ravintolat/menu/fi_FI/vappu/

Kiila (TÄYNNÄ)

Kattaukset klo 11–13.30, 14–16.30 ja 17, brunssin hinta 29,90 €.

http://ravintolakiila.fi/?page_id=20

Flada 13

Skål!

Vappuna Flada 13:ssa tarjolla brunssia kolmessa kattauksessa 11:00, 13:00 ja 15:00. Mahdollisesti vielä neljäs kattaus klo 17:00 alkaen.  Fladan vappubrunssin hinta on 30 €.

Fladassa on tarjolla buffet ja pöytiin tarjoiltava pääruoka, vaihtoehtoina possunniska punaviinikastikkeella tai lohi uusien perunoiden ja sienikastikkeen kera.

http://www.flada13.fi/menu/vappubrunssi

Klaus K

Vappupäivän brunssi Rake-salissa maksaa 48 €,  alle 12-vuotiaat -50% (alle 4-vuotiaat ilmaiseksi). Brunssi koostuu alkuruoka-, pääruoka sekä jälkiruokabuffetista ja tunnelmasta vastaa talon DJ. Vappumenu pitää sisällään mm. savustettuja simpukoita, Pielisen savumuikkuja, valkoviinissä haudutettua karitsan osso buccoa ja jälkkäriksi syödään juustoja.

Klaus K:n kattaukset klo 13.00–16.00.

http://www.klauskhotel.com/wp-content/uploads/2013/03/Brunssimenu-1.5-Rake-Sali.pdf

Auttakaa meitä, mitkä muut ravintolat tarjoavat vappubrunssia? Ja onko joku meidän mainitsemista paikoista jo varattu täyteen (luultavasti on)?

Iloista vappua rakkaat lukijat!

15 Comments

Filed under Brunssit Helsingin keskustassa

Ranskalaista brunssia Helsingin keskustassa, oui!

Aivan Helsingin ydinkeskustaan, Hotelli Seurahuoneeseen avanneen Brasserie Le Havren mainoksiin ei ole voinut olla törmäämättä kevättalven aikana. Sunnuntaibrunssia on mainostettu ”kaupungin ranskalaisemmaksi”. Persoonalliset teemabrunssit ovat meidän mieleen, joten ei kun testaamaan!

Valikoima oli niin monilukuinen, että seurueessamme valiteltiin lautasten pienuutta.

Brasserie Le Havre tarjoilee brunssia sunnuntaisin klo 11.30-15.30 hintaan 26,50 €. Puitteet ovat varsin perinteikkäät, sillä Hotelli Seurahuoneen juuret ulottuvat aina 1830-luvulle asti. Valtavista kattokruunuista ja valkoisista pöytäliinoista huolimatta tunnelma oli ennemmin rento kuin liian pönöttävä. Brunssiympäristö on kuitenkin ehkä sopivampi treffejä kuin krapulapäivän mättämistä varten.

Sisustus oli arvokas, plussaa väljyydestä ja tilasta.

26,50 euron hintaan kuuluu buffet-pöytä, josta ei puuttunut ranskalaisia vivahteita. Alkupalojen herkulliset artisokat ja oliivit, salaatit, rapea patonki ja croissantit, pienet hillopurkit, pääruuan maa-artisokkakeitto sekä lehtitaikinaan leivottu pinaatti-vuohenjuustopiirakka olivat kuin suoraan pariisilaisravintolasta. Sen sijaan alkupalapöydän sillit eivät istuneet teemaan saumattomasti.

Salaateissa oli panostettu laatuun.

Ruuan laatuun oli panostettu kautta linjan. Punajuuri-vuohenjuusto-, mango-katkarapu- ja kalkkuna-varhaisperunasalaatit olivat herkullisia, maa-artisokkakeitto ja pinaatti-vuohenjuustopiirakka sulivat suuhun, jugurtti oli kuin samettia. Jälkiruuan rosmariinipannacotta oli persoonallisen makuinen ja rocky road -tyylinen suklaabrownie tuhtia tavaraa.

Ainoastaan kova ja mauton pekoni saa miinusta sekä koneesta tulleet tusinamehut ja kahvi. Ranskalaisteemaan olisi ehdottomasti kuulunut cappuccino, espresso tai muu erikoiskahvi. Myös juustovalikoiman olisi luullut olevan runsaamman ranskalaisteemassa. Teelaaduissa sen sijaan oli valinnan varaa.

Vaniljamousse oli hieman mauton, mutta muuten jälkkärit maistuivat.

Kokonaisuutena Brasserie Le Havren hinta-laatusuhde toimii ja brunssi tipahtaa mukavasti yli kolmenkympin luksusbrunssien ja alle parinkympin perusbrunssien väliin. Ranskalaisteemassa sekä palvelussa on kiitettävää yritystä. Brunssin jälkeen seurueemme sai lähteä hymyssä suin ja hyvin (ylen)syöneenä taistelemaan Hullujen Päivien tungokseen.

hotelliseurahuone.fi/ravintolat

Makeat herkut tarjolla.

Pisteet / ruoka: 9

Pisteet / tunnelma: 9-

Hinta: 26,50 euroa

Parasta: Ranskalaisteema toimii, ystävällinen palvelu

Noottia: Mauton pekoni, teeman pito kautta linjan

Erikoista: Kovasta mainostuksesta huolimatta brunssilla oli melko väljää

Päivän puheenaiheet: Hullut päivät, Reissumiehen Havaijin reissu

-Flora

3 Comments

Filed under Brunssit Helsingin keskustassa

GoodPie Bakeryn ihanat makeat

Molemmat suklaakakut sulivat suuhun, oma suosikkini kuvassa vasemmalla.

Kävin testaamassa, onko Galleria Keitaan laatu pysynyt yhtä hyvänä. Olihan se.

Keitaasta voi ostaa leivonnaisia ja muita herkkuja mukaan.

Muhkeassa munakkaassa oli reilusti pinaattia.

Galleria Keitaan viikonloppubrunssiin kuuluu jälkiruoka- ja leipäbuffet, kurkkua, salaattia, tomaattia, kolme valinnaista annosta, kahvia, teetä, luomupuuroa ja muita vaihtuvia lajeja. Brunssia on tarjolla la ja su klo 10.00 – 15.00, koko setin hinta on 18,50 €.

Ihanan suolainen lohimousse.

Jälkiruokabuffet, ihan kaikkea en jaksanut maistaa.

Itse tehtyjen leipien ja ihanien leivonnaisten lisäksi parasta brunssissa ovat pöytään tilattavat pikkuherkut – tällä kertaa testasin munakkaan, savulohimoussen ja edellisestä kerrasta mieleen jääneen granolan.

Väliherkku ennen kakkuja.

Yksi pussi granolaa oli pakko ostaa kotiin.

Vaikka granola oli superhyvää, taivaallinen suklaakakku vei tällä kertaa voiton!

Taidetta.

Katso Galleria Keitaan arvostelu!

Ihanaa viikonloppua!

Elovena

Leave a Comment

Filed under Brunssit Kalliossa, Lauantaibrunssit, Muuta

Kauppakeskusbrunssi Jumbon Fazerilla

Brunssien peruskauraa

Vantaa ei ole varsinaisesti brunssien mekka, mutta pari brunssipaikkaa löytyy jo sieltäkin ja yksi niistä Jumbon yläkerrassa Fazerilla. Brunssia tarjoillaan sunnuntaisin klo 12-17.30 16,90 euron hintaan.

Aurinkoisena sunnuntaina sekä Jumbo että Fazer olivat lähestulkoon tyhjiä, joten seuralaisteni lastenrattaatkin mahtuivat hyvin sisään ja paikassa oli varaa valita. Miljöö sinänsä ei ole viehättävimmästä päästä: ikkunoita ei ole ja kauppakeskustunnelmasta ei pääse eroon.

Fetaa ja leikkeleitä

Alussa hämmennystä aiheutti se, että brunssi oli piilotettu lounaslinjastojen joukkoon ja oli myöskin epäselvää, kuuluiko linjaston lopussa oleva keitto brunssihintaan vai ei. Eihän se kuulunut, vaikka seurueestamme pari söikin epähuomiossa myös keiton brunssin osana.

Lounaskeitto löysi ekstrana tiensä parille tarjottimelle

Ruuan suhteen Jumbon Fazerin brunssi jää Helsingin keskustan esikuvansa Karl Fazer Cafen taakse, tosin hintakin on pari euroa halvempi. Noutopöytään kuului kaksi salaattia, perusleikkeleitä, lohta, oliiveita ja fetajuustoa, karjalanpiirakoita, hedelmiä, smoothieta ja kaksi kakkua Fazerin kakkuvalikoimista.

Kakkuihin oli leikattu valmiiksi tuhdit palat

Isoin pettymys oli se, että paikka ei käyttänyt Fazerin omaa vahvuutta eli laajaa leipävalikoimaa, tarjolla oli vain ruislimppua ja yhtä vaaleaa leipää. Poissaolollaan loistivat myös keskustan laaja juustovalikoima ja pannukakut. Croissantin väliin oli tarjolla hilloa, mutta ei brietä. Lisäksi teevalikoimaan kuului vain yksi musta tee.

Ruokien maku oli tasaisen puuduttavaa, ikään kuin se olisi alistunut kauppakeskusmassatuotantoon. Ainoastaan marjaisa smoothie erottui edukseen joukosta. Positiivista kuitenkin se, että brunssit alkavat levittäytyä yhä laajemmalle ja toivottavasti kauppakeskuksissa ostoksia viikonloppuisin tekevä väkikin pääsee vähitellen brunssin makuun.

fazer.fi

Makeaa mahan täydeltä

Pisteet / ruoka: 6 +

Pisteet / tunnelma: 6

Hinta: 16,90 euroa

Parasta:  Tilaa löytyi isommallekin seurueelle lastenrattaineen

Noottia: Missä Fazerin laaja leipävalikoima?

Erikoista: Lounaskeitto sujahti vahingossa samaan hintaan parilla seurueemme jäsenillä

Päivän puheenaiheet: Edellisen päivän teatteriesitys, äitien Helsingin vierailu

Flora

p.s. Fazer-ketju tarjoaa brunssia myös Munkkivuoressa, onko kukaan testannut sitä?

2 Comments

Filed under Edulliset brunssit, Lapsiystävälliset brunssit

Jyrki Sukula, sinua tarvitaan Suvilahdessa

Lohi näytti ihan hyvältä, mutta oli aika mautonta.

Upealla paikalla Suvilahden Kattilahallin naapurissa sijaitseva Lämpö toimii ravintolana, keikkapaikkana ja tilaa voi myös vuokrata yksityiskäyttöön. Olin Lämmössä viime kesänä ystäväpariskunnan ihanissa häissä, paikaan liittyy siis hyviä muistoja.

Brunssia Suvilahdessa on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–16. Kävin testaamassa poikaystävän kanssa Lämmön sunnuntaibrunssin ja meidän välit viilenivät – minun ja ravintolan.

Nettisivuilla 15 euron brunssia mainostetaan muun muassa uunituoreilla croissanteilla, hedelmillä tai hedelmäsalaatilla, leivonnaisilla ja lihavalikoimilla. Kuulostaa hyvältä, mutta totuus on toinen.

Tyhjää täynnä.

Puolityhjä sali alkoi heti epäilyttää, mutta päätimme kuitenkin jäädä testaamaan brunssin.

Croissantit olivat kaukana uunituoreista, samoin leipä, nahistuneet kasvikset näyttivät lauantain brunssilta ylijääneiltä, omituisen näköinen hedelmäsalaatti oli kuulemma pakasteesta (pakastehedelmäsalaattia!), lihat näyttivät epäilyttävältä ja ”leivonnaisina” oli tarjolla kaupan keksejä ja puolikkaita pullia.

Lasse jäi testaamatta.

Lihatiskin hurjin näky oli reunoilta kärvähtänyt lasagne, ulkonäkö ei houkutellut maistamaan.

Lihansyöjän mukaan nakki oli ihan jees, muu ”lihavalikoima” jäi testaamatta.

Valitettavasti on vaikea keksiä mitään positiivista. Poikaystävä ilahtui tarjolla olleista perunalastuista ja nakki oli kuulemma ehkä vähän vanhaa, mutta ihan jees.

Laihaa jogurttia eivät siemenet pelasta.

Ravintola Lämpö oli Helsingin ensimmäinen brunssi, josta pyysin rahat takaisin. Tuntui pahalta, mutta yritän kehittyä kuluttajana. Tiskillä ei edes kysytty, miksi olin tyytymätön. Onko näin tapahtunut ennenkin? Eikö henkilökunta seiso tarjoilujen takana?

Ympäristössä ei valittamista.

Jos Kuppilat kuntoon -ohjelmaan etsitään vielä kohteita, Ravintola Lämpö kaipaa apua. Miljöö on upea ja ravintolan sisustus viihtyisiä, mutta viime sunnuntain perusteella keittiössä ollaan hukassa.

http://www.ravintolalampo.fi/1

Pisteet / ruoka: 5

Pisteet / tunnelma: 6

Hinta: 15 euroa

Parasta: Ympäristö ja se, että sain rahani takaisin.

Noottia: Nahistunut ja epämääräinen ruoka ja onnettomat jälkiruoat (keksit ja puolikkaat pullat).

Erikoista: Sijainti

Päivän puheenaiheet: Kehtaanko mennä valittamaan? Kehtasin!

Elovena

12 Comments

Filed under Helsingin brunssit

Ravintola Oiva heittää haasteen Kallion brunsseille

Jogurtin ja marjojen päälle sai siemeniä tai mysliä.

Perinteikkään Ravintolan Oivan historia Kalliossa ulottuu aina 1900-luvun alkuun asti. Kääntyisivätkö perustajat haudassaan, jos tietäisivät ravintolan tarjoavan nyt modernisti brunssia? Eivät, sillä brunssi on hinta-laatusuhteeltaan vallan mainio.

Makkaranhimoisille riitti mätettävää

Brunssia on tarjoiltu Oivassa tammikuusta asti sunnuntaisin klo 11-16. 15 euron  hinnalla brunssi menee Helsingin edullisimpien joukkoon ja tarjoaa kovan kilpailijan Kallion muille edullisille, mutta runsaille brunsseille: Pacificolle, Cafe Talolle ja Sandrolle. Kuohuviiniä saa palanpainikkeeksi 3 €/lasi.

Ravintolassa on yli 170 asiakaspaikkaa, joten sekaan mahtuu. Tunnelma on mutkaton ja hyvin ”kalliohenkinen” – ei kuitenkaan liian nuhjuisessa muodossa.

Karaoke ja tikkataulu kuuluvat Oivan iltaohjelmaan

Buffet-pöydässä tarjolla on laaja valikoima leikkeleitä, makkaroita, juustoista munakasta, jogurttia ja marjoja, pari salaattia, karjalanpiirakoita, leipäjuustoa ja kalaa. Noutopöydän ehdottomat helmet olivat itse tehdyt sämpylät ja lihapullat. Tällaisia ei monella brunssilla saa! Mehu ja kahvi/tee ovat perussettiä.

Sämpylät kuin suoraan äidin kotiuunista

Kasvissyöjille brunssi tarjoaa mm. kasvisröstiä sekä suht mautonta punajuuriterriiniä. Tuoreita elementtejä olisimme kaivanneet hieman lisää: ceaser-salaatti ja leikkeleiden tomaatit ja kurkut olivat ainoita vihertäviä tarjolla hedelmien ja marjojen lisäksi.

Kylä nälkä lähtee!

Oivan lautaset ovat niin valtavia, että vakava ylensyönnin vaara oli läsnä jo ennen jälkkäripöytään siirtymistä. Se kuitenkin kannatti, sillä jälkiruoka on brunssin parhaimmistoa. Sekä mustikkapiirakka että brownie olivat meheviä ja juustot voimakkaita. Croissantteja emme jaksaneet edes syödä valtavan ähkyn takia.

Jälkiruokapöydän helmiä

Vaikka Oivan brunssi ei gourmeeta olekaan, hinta-laatusuhde nousee erittäin korkealle tasolle. Täällä ei jää nälkä nirsommallekaan!

Brunssin aikana tuli mieleen, että miksei mikään paikka ole brändännyt aitoa ”Kallio-brunssia”? Brunssi + tuoppi -konsepti sopisi Kallioon Oivan tapaiseen ravintolaan kuin nenä päähän.

Jälkiruokavaiheessa iski paha ähky

ravintolaoiva.fi

-Flora

Pisteet / ruoka: 8

Pisteet / tunnelma: 8 1/2

Hinta: 15 euroa

Parasta: Itsetehdyt sämpylät, täydellisen kypsyysasteen lohi

Noottia: Hieman liikaa mättöä tuoreiden vihannesten kustannuksella

Erikoista: Lautasten koko aiheuttaa vakavan ylensyönnin vaaran.

Päivän puheenaiheet: Kevät ja aurinko, työkuviot, Reissumiehen tuleva lomareissu

4 Comments

Filed under Brunssit Kalliossa, Edulliset brunssit

Luksusaamiaista Singaporen sykkeessä

Tuorepuristettu hedelmä-vihannesmehu sai kylkiäiseksi makeita herkkuja.

Singapore on sekä Aasian eri kulttuurien että bisnesmatkustajien ja turistien kohtauspaikka, jossa hotellit tarjoavat asiakkailleen lähes poikkeuksetta erinomaista aamiaista. Satojen hotellien kaupungissa kilpailu on kovaa, ja siksi jokaisen on pantava parasta pöytään. Kulinaristille Singaporen notkuvat aamiaispöydät sekä viikonloppuisin tarjoiltavat brunssit ovat siis usein puhdasta luksusta.

Vehnäsiä oli tarjolla joka sorttia.

Itse päädyin tällä kertaa Fairmont-hotelliin, jonka buffetaamiainen täyttää lähes jokaisen aamiaisunelman. Tarjolla oli sekä aasialaisia että eurooppalaisia herkkuja laidasta laitaan, valinnanvaraa oli jopa liikaakin. Eurooppalaista keittiötä edustivat niin laadukkaat juustot, tuoreet leivät kuin perinteiset kananmunatkin, ja aasialaiselta osastolta lautaselle pääsi nappaamaan kaikkea dim sumeista misokeittoon ja kimchistä tandooripataan.

Itse tehty granola kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä maistuivat valoisassa miljöössä.

Hedelmävalikoima oli erinomainen, ja valmiiksi lohkottuina suupaloina tarjoiltiin muun muassa pitayaa, guavaa, hunajamelonia ja longaania. Kaikista tarjolla olevista hedelmistä sai myös tuorepuristettua mehua, ja oman sekoituksen pystyi tilaamaan hedelmäosaston kokilta. Mehulinkomaestro pyöräyttikin haluamani porkkana-guava-inkivääri-sellerimehun muutamassa sekunnissa. Tuorepuristettua appelsiinimehua tarjoiltiin myös pöytiin koko aamiaisen ajan.

Hedelmä- ja mehuvalikoima vakuuttivat.

Erikoiskahvit kuuluivat hintaan ja erilaisia teevaihtoehtoja oli useita. Seuralaiseni tilaama kahvi tuotiin pöytään pressopannussa, ja tilaamani vihreä jasmintee kauniissa metallipannussa. Pöydällä oli kukkia ja aamiaisravintola valoisa.

Hunaja valui suoraan kennosta kuppiin!

Aamiaisen kruunasi jälkiruokapöytä, jossa oli tarjolla muun muassa erilaisia leivonnaisia ja piiraita sekä juuri paistettuja pannukakkuja. Pannukakkujen päälle sai laittaa hunajaa, joka valui suoraan kennosta! Itse söin mehukkaan omena-kanelipullan sekä köyhiä ritareita kermavaahdon ja kirsikkahillon kera.

Aamiaisen hinta on noin 35 euroa hotellin ulkopuolisille asiakkaille. Varoitus: ylensyönnin vaara!

Terveisin Aasiaan palannut Mimosa

3 Comments

Filed under Brunssit ulkomailla, Hotelliaamiaiset, Luksusbrunssit

Sandro: Modernia afrikkalaista hyvällä palvelulla

Sandron alkupalat.

Testasin viime sunnuntaina oivalla arkiaamiaisella yllättäneen Sandron Kulman sunnuntaibrunssin. Brunssi oli monipuolinen ja maukas, mutta parasta paikassa oli loistava palvelu. Ystävällinen herrasmies (ilmeisesti paikan omistaja) otti meidät ovella lämpimästi vastaan ja järjesti täydestä ravintolasta pikkuodotuksen jälkeen pöydän. ”Ottakaa odotellessa kupit kahvia”.

Afrikka-teema näkyy myös baaritiskillä.

Ennen Sandroa yritimme mennä Galleria Keitaaseen, mutta paikka oli jo ennen kahtatoista täynnä. Meille ei yritetty järjestää tilaa, eikä tarjottu mahdollisuutta jonottaa pöytää. Käsittääkseni Galleria Keidas ei ota pöytävarauksia vastaan. New Yorkissa vastaavissa tilanteissa kirjoitetaan asiakkaiden nimet ja numerot saapumisjärjestyksessä ylös ja soitetaan, kun pöytä vapautuu. Kätevä systeemi. Keitaassa ei edes pyydetty tulemaan myöhemmin uudestaan, vaikka brunssia on tarjolla klo 15 asti. Ja huomasin, että pikkujärjestelyillä kahdelle ihmiselle olisi kyllä ollut tilaa. Tuli fiilis, että emme olleet tervetulleita. Tästä muuten niin ihanalle paikalle pitkä miinus.

Sandron noutopöydässä on Afrikka-fiilistä.

Takaisin Sandroon. 18 euron brunssiin kuuluu buffetpöytä, valinnainen lämmin annos ja lasillinen kuohuviiniä tai tuoremehua. Tuore luomuleipä oli hyvää, marinoidut kasvikset kivan rapsakoita, uppomuna herkkua ja hummus & tzatziki sopivat hyvin muiden makujen lisukkeiksi. Moderni afrikkalainen keittiö taipuu oikein hyvin brunssipöytään!

Poikaystävä valitsi lämpimäksi ruoaksi karitsamakkaran.

Eggs benedict Sandron tapaan.

Makeassa osuudessa parasta olivat smoothiet (niitä saa tankata niin paljon kuin jaksaa), mehevä mustikkakakku ja croissanttien kanssa tarjolla ollut viikunahillo. Pöydässä oli myös toista kakkua, mutta joku nappasi viimeisen palan ennen minua. Teenjuojille oli tarjolla haudutettua minttuteetä. Jee!

Mustikkakakku oli herkkua!

Kallion uutuuspaikalle kehuja hämmentävän ystävällisestä palvelusta, hyvästä menusta ja teemasta sekä fiksusta hinnoittelusta – skumppa ja listalta tilattava lämminruoka sisältyvät hintaan. Vahva haastaja Kallion suosikkipaikoille ja malliesimerkki siitä, miten hyvä mieli ystävällisestä palvelusta jää. Kiitos Herra X, että pelastit meidän sunnuntain!

Ihanaa viikonloppua!

Elovena

http://www.sandro.fi/brunch

Pisteet / ruoka: 8 1/2

Pisteet / tunnelma: 9

Hinta: 18 euroa

Parasta: Lämmin vastaanotto ja superhyvä palvelu.

Noottia: Toinen kakuista pääsi loppumaan ja juustoviipaleet olivat vähän mauttomia.

Erikoista: Keittiön omat tahnat ja marinadit.

Päivän puheenaiheet: Hyvän palvelun hienous.

4 Comments

Filed under Brunssit Kalliossa

Suolan luomubrunssilla laatu korvaa määrän

Yksinkertaista, mutta hyvää.

Legendaarisen Lostarin (Lost and Found) paikalle Helsingin Punavuoreen avannut Ravintola Suola tarjoaa rennossa ympäristössä erilaisia lihapullamenuja. Myös brunssin suhteen ravintola on ottanut persoonallisen lähestymistavan: tarjolla on pöytiin tarjoiltava luomubrunssi lauantaisin klo 10-16.

Brunssihinta on 19,90 € ja sillä saa brunssilautasen, tavallisen kahvin tai teen ja mehun. Meillä kävi tuuri, sillä iloinen tarjoilija lupasi erikoiskahvin samaan hintaan, vaikka se ei kokonaisuuteen normaalisti kuulukaan.

Nostalginen Lostari-fiilis puski läpi Suolan sisustuksesta.

Brunssilautaseen kuului lämmin – suorastaan kuuma – ciabatta, kotimaista kirnuvoita, juustoa, porsaanniskaleikkelettä, paahdettua tomaattia, pikkelöityä kurkkua mummon tapaan ja 73 asteessa kypsennetty munakokkeli. Ei-lihansyöjät saivat kaksi juustolaatua yhden hintaan. Jälkiruokana brunssilla oli vaihtuva ”päivän makea”, tällä kertaa ajankohtaisesti pieni ja söpö laskiaispulla. Kaikki luomua!

Ruuassa oli itse tehty fiilis

Runsaisiin buffetbrunsseihin tottuneelle lautasen anti näytti aluksi hieman suppealta, mutta mieli muuttui, kun ruoka pääsi suuhun asti. Hyvistä mauista parasta edusti suussasulava munakokkeli, yksi parhaista mitä olen koskaan saanut. Harmi kyllä unohdin kysyä munakokkelin salaista reseptiä, mutta onneksi bloggaajakollega Huli oli tämän tehnyt ja kertoo postauksessaan pähkinäöljyn ja mustan tryffelin olevan makunautinnon takana.

Ajankohtainen jälkiruoka

Laadun saattoi maistaa myös juustoista, lihasta, voista ja kasviksista eikä vatsantäyttymisongelmia ollut. Noottia kuitenkin siitä, että brunssi oli melko leipäpainotteinen ja olisimme ehkä kaivanneet hieman lisää jotain tuoretta: vihanneksia, hedelmiä tai vaikka smoothieta. Muuten ruoka ei jättänyt toivomisen varaa.

Harmi kyllä, mukavatunnelmainen ravintola oli lähes tyhjä myöhäisiltapäivän brunssiaikaan. Tänne sopisi lisää lauantaibrunsseilijoita reippaasti lisää ilman pöytävaraustakin!

- Flora

Mehun sai valita neljästä vaihtoehdosta.

Pisteet / ruoka: 9-

Pisteet / tunnelma: 8 1/2 (täydempänä olisi ollut vielä viihtyisämpää)

Parasta: Hyvä palvelu, laadukas luomuruoka

Noottia: Brunssi olisi kaivannut ripauksen jotain tuoretta

Erikoista: Munakokkeli oli hieman erikoinen, mutta käsittämättömän hyvä. Resepti jäi mietityttämään pitkäksi aikaa.

Päivän puheenaiheet:  Remontit ja asuntokaupat, Lostari-muistot, Minä olen -messut

ravintolasuola.fi

4 Comments

Filed under Brunssit Punavuoressa